Taidesanasto

Ekspressionismi

Ekspressionismi on kansainvälinen kuvataiteen ja arkkitehtuurin suuntaus, joka alun perin viittasi erilaisiin avantgardistisiin ilmaisumuotoihin. Se oli voimakkaimmillaan vuosina 1905-20. Johtavia ekspressionistisia taiteilijaryhmittymiä olivat saksalaiset die Brücke ja der Blaue Reiter. Suuntaus sai vaikutteita 1800-luvun lopun pohjoiseurooppalaisesta kuvataidekentästä. Ekspressionismissa rajuja muotoja yhdistetään räikeisiin väreihin. Pyrkimyksenä on tuottaa voimakkaita tunne-elämyksiä. Myös humaaninen aatemaailma on läsnä.

Impressionismi

Impressionismi syntyi 1800-luvun lopulla ranskalaisten taidemaalareiden keskuudessa. Tyypillisiä aiheita ovat maisemat ja oman ajan elämän kuvaukset. Suuntauksessa korostuvat hetkellinen valo, tunnelma ja liike. Värinkäyttö on intensiivistä ja puhdasta. Yksittäiset siveltimen vedot erottuvat maalauspinnasta. Visuaalinen vaikutelma eli impressio on voimakkaasti läsnä. Tunnetuimpia impressionisteja ovat Paul Cézanne, Edouard Manet ja Claude Monet.

Kubismi

Kubismi sai alkunsa 1900-luvun alussa Georges Braquen ja Pablo Picasson kehittelemänä. Suuntauksessa keskitytään yksinkertaisiin geometrisiin muotoihin. Tarkoituksena on esittää oma näkemys kohteesta kuvaamalla se kaksiulotteisesti eri suunnilta samanaikaisesti. Kubistit haluavat irrottautua historiasta ja perinteistä luomalla keinotekoisen kuvan subjektiivisesta maailmasta.

Kultakausi

’Suomen taiteen kultakaudeksi’ kutsutaan vuosien 1880-1910 välistä taidehistoriallista ajanjaksoa. Kultakauden taiteessa on ajan hengen ja poliittisen ilmapiirin mukaisesti vahva aatteellinen ja yhteiskunnallinen tematiikka. Realistisilla kansankuvauksilla, maisemilla sekä Kalevala-aiheilla ikään kuin luotiin Suomelle kansallisromantiikan sävyttämä historia, kansallinen yhteisyyden tunne ja menneisyyden kokemus. Kultakauden loppuvaiheilla yksilöllisiä ja hengellisiä näkemyksiä esitettiin ja korostettiin symbolistisesti neoimpressionismin, art nouveaun ja puhtaan paletin tyylikeinoin. Kultakauden mestareita olivat mm. Akseli Gallén-Kallela, Albert Edelfelt, Magnus Enckell, Helene Schjerfbeck ja Hugo Simberg.

Marraskuun ryhmä

Marraskuun ryhmäksi kutsutaan kotimaista taidemaalariryhmittymää, joka piti eri kokoonpanoissa yhteensä viisi näyttelyä vuosina 1916-1924. Vaihtuvajäseninen ryhmä keskittyi johtohahmon Tyko Sallisen ympärille. Radikaalit ekspressionistit kuvasivat kansanomaisia ja kotimaisia aiheita kansainvälisen taidesuuntauksen hengessä. Maalausten yleisilme oli karu ja väritys maanläheinen.

Naivismi

Naivistinen taide on esittävää ja luonteeltaan kertovaa. Naivismia on luonnehdittu lapsenomaiseksi, yksinkertaiseksi, värikkääksi ja humoristiseksi ilmaisumuodoksi. Mittasuhteiden vääristeleminen, liioittelu ja perspektiivin mielivaltaisuus ovat sen tehokeinoja. Sommittelu on usein symmetristä sekä johdonmukaista ja muotokieli kaavamaista. Perinteisiä taideoppeja pyritään välttämään tietoisesti. Kuvausaiheissa on usein psykologinen perspektiivi. Varhaisista naivisteista tunnetuin lienee 1900-luvun alun avantgardisti Henri Rousseau.

Plein air / Ulkoilmamaalaus

Plein air eli ulkoilmamaalaus yleistyi 1870-80-luvulla ranskalaisten impressionistien keskuudessa. Ulkona luonnostelemisen ja ateljeessa viimeistelyn sijasta taideteokset maalattiin kokonaan valmiiksi ulkoilmassa luonnonvalossa kuvausaiheen äärellä. Tekotapa sisälsi viitteellisesti myös ajatuksen akateemisesta pakosta vapautumisesta ja irtaantumisesta. Aiheet olivat pääasiassa realistisia ja kansallisromanttisia maisemia ja niihin sijoitettuja henkilöhahmoja.

Pointillismi

Pointillismia voidaan kutsua myös nimillä divisionismi ja täplämaalaus. Se on uusimpressionistinen maalaustapa, jonka perusidea perustuu säännöllisinä täplinä kankaalle siveltyjen perusvärien ja valkoisen optiseen sekoittumiseen. Maalaustapa on tarkka ja järjestyksellinen. Tunnettuja pointillisteja ovat Geroges Seurat ja Paul Signac.

Realismi

Realismi on vakiintunut tarkoittamaan 1800-luvulla Ranskassa kehittynyttä kuvauskohdetta tarkasti esittävää taidesuuntausta. Suuren vallankumouksen vuosina realismi liitettiin vasemmistolaisuuteen. Sen tyyliä pidettiin luonteeltaan taistelevana ja klassistiselle akateemiselle taiteelle vastakohtaisena. Kuvausaiheet keskittyivät arkipäiväisen elämän, työn ja toimeentulon ympärille.

Renessanssi

Renessanssin aikakausi syntyi 1400-luvun Italiassa. Pompeijin arkeologisten kaivausten myötä antiikin kirjallisuus ja taide alkoivat kiinnostaa eurooppalaisia. Taiteeseen yhdistettiin enenevissä määrin tieteen menetelmiä mm. matematiikkaa ja anatomiaa. Renessanssimaalareista esimerkkejä ovat Leonardo da Vinci, Michelangelo, Raffaello ja Tizian.

Surrealismi

Surrealismi syntyi Ranskassa 1920-luvulla vastalauseena rationalistiselle kubismille. Todellisuutta kuvataan ilman järjen, estetiikan tai moraalin tietoista kontrollia. Kuvausaiheissa yhdistyvät unet ja todellisuus. Suuntaus on saanut vaikutteita mm. psykoanalyysistä. Tunnettuja surrealisteja ovat Marc Chagall, Salvador Dalí sekä kotimaassa Otto Mäkilä, Juhani Linnovaara ja Veijo Hukka.

Symbolismi

Symbolismi kehittyi 1800-luvun lopulla Ranskassa vastareaktiona realismille. Tämä kirjallisuuden ja kuvataiteen suuntaus levisi nopeasti Euroopassa. Taide nähtiin puhtaiden ideoiden maailmana ja taideteos korkeamman olemassaolon symbolina. Keskeisiä teemoja olivat uskonto, myytit, legendat ja filosofia. Suomalaisia symbolisteja olivat mm. Magnus Enckell ja Akseli Gallén-Kallela.

Uusasiallisuus

Erilaisia realistisia suuntauksia nimitettiin 1920-30-lukujen Saksassa uusasiallisuudeksi. Yhdistävä piirre näiden suuntausten kesken oli niiden poikkeaminen ajan muista suuntauksista mm. ekspressionismista. Uusasiallinen tyyli oli täsmällistä, askeettista ja kolmiulotteista. Kuvauksessa pyrittiin objektiivisuuteen.

Uusklassismi

Uusklassismi syntyi 1700-luvulla Ranskassa, Saksassa ja Englannissa vastareaktiona rokokoolle. Maalaustaiteessa esikuvaksi otettiin ranskalaisen Nicole Poussinin klassismi. Antiikin ohella keskeisiä vaikutteita saatiin valistusajan filosofien näkemyksistä loogisuudesta, selkeydestä ja yksinkertaisuudesta.

Uusrenessanssi

Uusrenessanssi kehittyi 1850-luvun Saksassa. Pääasiassa rakennus- ja sisustusarkkitehtuurisen suuntauksen tyyli oli raskasta, näyttävää ja sävyiltään tummaa. Nimensä mukaisesti myös antiikin aiheet nousivat jälleen kiinnostuksen kohteiksi. Suomessa uusrenessanssi näkyi erityisen vahvasti kaupunkiarkkitehtuurissa. Uusrenessanssi luetaan kertaustyyleihin yhdessä mm. uusgotiikan, uusbarokin ja uusrokokoon kanssa.

Varhaisgotiikka

Gotiikka sai alkunsa Euroopassa 1100-luvulla ja levisi vuosisatojen aikana eri puolille maanosaa. Alun perin sitä käytettiin kirkkoarkkitehtuurissa, mutta se otettiin pian käyttöön myös maallisessa rakentamisessa. Tyylille ominaisia piirteitä ovat suippokaaret, koristeelliset suuret ikkunat ja valoisat, korkeat tilat. Gotiikan aikainen kuvataide on aihepiireiltään uskonnollista. Varhaisgotiikalla tarkoitetaan tyylin alkujaksoa, joka Keski-Euroopassa ajoittuu noin 1150-1220-luvuille.